Varhaisjakaja
Imatran ja Ruokolahden alueelle

Varhaisjakajan työ on palveluammatti, ketjun viimeinen lenkki. Sanomalehti on valmis vasta, kun lehdenjakaja on toimittanut sen asiakkaalle.

Työ vaatii oma-aloitteisuutta, tarkkuutta ja ripeyttä. Pääsääntöisesti käytämme työvuorojärjestelmää, jossa seitsemää työpäivää seuraa yksi vapaapäivä. Mutta myös muunlaisia työkokonaisuuksia kannattaa meiltä tiedustella. Etsimme yli 18 vuotiaita itsenäiseen yötyöhön kykeneviä jakajia.

Perinteisesti jakajat ovat arvostaneet työssään sen itsenäisyyttä ja liikunnallisuutta. Jakajan työ soveltuu hyvinkin erilaisiin elämäntilanteisiin esimerkiksi lisäansioksi opiskelun tai hoitovapaan aikana. Tai vaikka matkarahaston kartuttamiseen.

Jakotyö tapahtuu klo 01:00-06:00 välillä. Imatran ja Ruokolahden alueella työntekoon vaaditaan auto. Lehtiä jaetaan kaikkina viikonpäivinä ja vapaapäivät vaihtuvat viikoittain.

Jakelupiirit ovat hyvin erilaisia ja siten myös kokonaispalkka vaihtelee piireittäin. Työn ja jakelupiirin tultua tutuksi, on työ mahdollista suorittaa nopeammin ja saada siten "urakkahyötyä" itselleen.

Noudatamme Medialiiton ja Teollisuusliiton välillä solmittua työehtosopimusta. Palkkaus ja työsuhteen muut ehdot määräytyvät sen mukaisesti. Oman auton käytöstä maksamme verottajan määrittämän verottoman kilometrikorvauksen. Lisäjakeluista maksetaan tuntipalkan päälle erillinen kappalekorvaus.

Jos kiinnostuksesi heräsi, niin ota rohkeasti yhteyttä meihin. Meillä on aina tilaa hyville työntekijöille!

Tervetuloa mukaan joukkoomme!

TYÖHAKEMUS: Varhaisjakaja, Imatra ja Ruokolahti

Hae tehtävään helposti täyttämällä lomake.








    Kielitaito (oma arviosi)

    Suomi

    Englanti

    Työkokemus

    Oletko tällä hetkellä muualla töissä?

    Onko sinulla aikaisempaa kokemusta lehtien jakelusta?

    Jos olet aiemmin toiminut varhaisjakajana, niin koska ja minkä työnantajien palveluksessa?




    Hakutoiveet

    Millaista työtä haet?


    Miltä alueelta jakotyötä ensisijaisesti haet?

    Lähes kaikilla jakelupiireillämme työn tekemiseen tarvitaan auto. Imatralla on muutamia alueita, joilla työn pystyy tekemään polkupyörällä. Onko sinulla käytettävissäsi...

    Hakemustani saa säilyttää 12kk

    Jos sait tiedon työpaikasta tuttavasti kautta, niin onko hän itse töissä Uutispostissa?

    Käytämme kaikissa lomakkeissa suojattua yhteyttä sekä säilytämme hakemuksia ja henkilötietoja 12 kuukautta tietosuojaselosteen mukaisesti.